Fintos ottaa isoja askelia eteenpäin

Fintos Oy:n tiedote 3.9.2025

Energiateollisuuden hydrauliikka-, pneumatiikka- ja nestejäähdytyskumppani Fintos Oy panostaa tulevaisuuden kilpailukykyyn määrätietoisesti uudistuen. Parhaillaan eletään monien hyvien uutisten aikaa: Fintos muutti elokuun alussa uusiin tiloihin Vaasan Kivihakaan, yhtiön omistuspohjassa ja johdossa on tapahtunut muutoksia, ja uusi verkkokauppa palvelee 24/7.

Muutoksia omistuksessa ja johdossa

Valmistavaa teollisuutta ja energiateknologiayrityksiä hydrauliikan, pneumatiikan ja nestejäähdytyksen tarpeissa palvelevaa Fintosia rakennetaan järjestelmällisesti tulevaisuuden menestyskuntoon. Historian merkittävin siirto olivat alkukesästä toteutetut omistusmuutokset.

Vuodesta 2008 alkaen mukana olleet perustajaosakkaat Markku Halkola ja Marjo-Riitta Mäki-Halkola myivät osuutensa, ja uusiksi omistajiksi tulivat Janne Prinkkilä sekä Niko Manninen. Prinkkilä ja Manninen valittiin myös hallitukseen Halkolan ja Mäki-Halkolan tilalle. Osaomistajina ja hallituksessa jatkavat Tuuli Prinkkilä ja hallituksen puheenjohtaja Ville Halmesmäki. Lisäksi hallituksessa jatkaa riippumattomana jäsenenä Riikka Autio.

Fintos Oy:n omistavat kesäkuusta 2025 alkaen (vasemmalta) Janne Prinkkilä, Tuuli Prinkkilä, Niko Manninen ja Ville Halmesmäki.

– Omistus- ja hallitusmuutosten tarkoituksena on sitouttaa uusia avainhenkilöitä yhtiöön. Niko Manninen ja Janne Prinkkilä ovat jo tuttuja kasvoja Fintosin operatiivisessa toiminnassa. On ilahduttavaa, että he itse osoittivat aktiivisesti kiinnostusta syventää sitoutumistaan yhtiöön. Heillä on vahva tekninen sekä teknologiaosaaminen sekä kattava toimialan ja kentän tuntemus. Nämä kyvykkyydet ovat tärkeitä Fintosin tulevaisuuden visioinnissa ja strategisen kilpailukyvyn rakentamisessa, hallituksen puheenjohtaja Ville Halmesmäki sanoo.

– Markku Halkola ja Marjo-Riitta Mäki-Halkola ovat urakoineet Fintosin menestyksen eteen sisukkaasti 17 vuotta ja olleet mukana viemässä yhtiötä läpi monien vaiheiden. Koko Team Fintosin puolesta kiitän Markkua ja Marjo-Riittaa heidän sitoutumisestaan ja panoksestaan. Uusi johto tekee kaikkensa, että Fintos jatkaa vakaata kasvuaan heidän luomaansa perustaan nojaten ja perheyhtiömme arvoja vaalien, toimitusjohtaja Tuuli Prinkkilä sanoo.

Fintos Oy:n perustajajäsenet Markku Halkoja ja Marjo-Riitta Mäki-Halkola yhtiön 15-vuotisjuhlassa syyskuussa 2023.
Fintos Oy:n perustajaosakkaat Markku Halkola ja Marjo-Riitta Mäki-Halkola jäivät eläkkeelle kesällä 2025.

Nimityksiä

Fintos Oy:n johdon muutosten yhteydessä myös organisaatiota on uudistettu. Aiemmin teknisenä johtajana toiminut Ville Halmesmäki on nimitetty myyntijohtajaksi ja suunnittelupäällikkönä toiminut Niko Manninen on nimitetty suunnittelujohtajaksi. Uutena organisaatioon tullut Janne Prinkkilä on nimitetty operatiiviseksi johtajaksi.

Koko Fintosin organisaatioon voit tutustua täältä.

Fintos Oy muutti elokuussa 2025 uusiin tiloihin Vaasan Kivihakaan osoitteeseen Gneissikuja 1.

Muutto Kivihakaan

Fintos muutti elokuun alussa uuteen osoitteeseen Gneissikujalle Vaasan Kivihakaan. Edelliset kymmenen vuotta yhtiö toimi Rinnakkaistiellä Suvilahdessa. Vuonna 2015 valmistuneet Gneissihovin tilat tarjoavat kaivattuja mahdollisuuksia toiminnan tehostamiselle ja liiketoiminnan kasvulle.

– Olemme etsineet jo pidemmän aikaa uusia tiloja, jotka sopisivat monipuolisiin ja kasvaviin tarpeisiimme. Gneissihovi sopii meille logistisesti, kiinteistö näkyy hyvin niin 8-tielle kuin Kivihakaan päin, ja sinne on helppoa saapua, toimitusjohtaja Tuuli Prinkkilä sanoo.

Gneissikujan kiinteistön sisätilat on uudistettu Fintosin toiveita kuullen. Ennen muuttoa muun muassa tehtiin muutostöitä myymälää varten ja rakennettiin tiloja toiseen kerrokseen.

– Uudessa toimipisteessä on nykyaikainen myymälä, varasto, testilaboratorio, kokoonpano, huoltopiste, metallipaja ja muita toimintoja. Ensimmäiseen ja toiseen kerrokseen rakennetut modernit ja avarat toimisto-, neuvottelu-, koulutus- ja taukotilat nostavat työntekijöiden sekä vierailijoiden viihtyvyyden täysin uudelle tasolle, Tuuli Prinkkilä sanoo. 

Fintos kehittyy vakaasti, ja kasvutavoitteet on asetettu korkealle. Johdon muutosten jälkeen yhtiö työllistää nykyisin yhdeksän henkeä, ja uusia rekrytointeja on tehty parina viime vuotena useita. Uudet, isommat ja tehokkaammat tilat mahdollistavat kasvun ja kehityksen sekä brändin vahvistamisen strategian mukaisesti.

Verkkokauppa uutena myyntikanavana

Fintos on perustanut verkkokaupan palvelemaan teollisuuden yritysasiakkaita. Ensi vaiheessa valikoimaan kuuluu hydrauliikan ja pneumatiikan suoja- ja turvatuotteita, kuten niputusremmejä sekä suojaspiraaleja ja -sukkia, sekä poistotuotteina moottoreita ja cetop-venttiileitä.

–Uudistimme kotisivumme syksyllä 2024, ja sen jatkeeksi oli luonnollista perustaa myös verkkokauppa. Lähtövalikoima on melko pieni, ja laajennamme sitä vähitellen kysynnän sekä myyntistrategiamme mukaisesti, Ville Halmesmäki sanoo.

Tutustu verkkokauppaan täältä.

Lisätietoja:
Ville Halmesmäki, hallituksen puheenjohtaja, Fintos Oy, ville.halmesmaki@fintos.fi, 040 482 4097
Tuuli Prinkkilä, toimitusjohtaja, Fintos Oy, tuuli.prinkkila@fintos.fi, 040 482 4994


Fintos Oy on vuonna 2008 perustettu vaasalainen perheyhtiö, joka toimii energiateknologiayritysten ja valmistavan teollisuuden innovatiivisena ja luotettavana kumppanina hydrauliikan, pneumatiikan ja nestejäähdytyksen tarpeissa. Kokonaisvaltainen palvelu ulottuu suunnittelusta hankintaan, kokoonpanoon, testaukseen, huoltoon ja koulutuksiin. Tilikaudella 2024 yhtiön liikevaihto oli 2,7 miljoonaa euroa ja se työllisti yhdeksän henkilöä.


Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.